Savon Sulka Ry

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Vähä huippusulkapalloa, Finnish Openia...sekä aivan ihania uusia treenivaatteita

Matkimalla oppiminen on varmasti monille sulkapallon pelaajille tuttua puuhaa etenkin ja olen kuullut useiden muualta Suomen kärkeen ponnistaneiden kertoneen, miten huippusulkapalloa on katsottu hidastettuna satoja tunteja. Ihminen oppii lapsena paljon taitoja pelkästään seuraamalla, mitä vanhemmat tekevät ja kokeilemalla niitä perässä, joten miksi tämä periaate ei toimisi myös myöhemmällä iällä?

Sulkapallossa joutuu usein reagoimaan niin nopeasti, etteivät aivot ehdi käsitellä lyönnin eri vaiheita kovin tarkasti ja meidän pitää harjoitella, jotta nuo lyönnit tulisivat suoraan selkärangasta. Periaatteessa koko harjoittelu perustuu siihen, että opetetaan lihakset esimerkiksi supistumaan nopeammin ja nopeammin, jolloin saadaan esimerkiksi jalkatyöhön tai käden liikkeeseen kehitettyä nopeutta (peda.net). Tutkimuksissa on todistettu, että pelkkä urheilun katsominen voi kehittää pieniä määriä ihmisten lihaston sympaattisia hermoja, sillä meillä jokaisella on laajoista hermoverkostoista koostuva ns. peilautumisjärjestelmä, joka aktivoituu joko liikettä suorittaessa tai näkemällä ja kuulemalla kun joku toinen suorittaa liikkeen (yle.fitieku.fiyle.fi/aivot). Uskon, että katsomalla ja sen jälkeen kokeilemalla oppiminen on mahdollista erityisesti jos siihen yhdistää vielä mielikuvaharjoittelua, mikä on useissa urheilulajeissa todella tärkeässä roolissa. Näin ollen jokaisella meistä on mahdollisuus parantaa tekniikkaa ja motoriikkaa seuraamalla huippupelaajien lyöntejä ja liikkumistekniikkaa tarkasti. Jotkut voivat viedä tämän niin pitkälle, että parantavat urheilusuorituksiaan prosessoimalla niitä unissaan (www.voice.fi/ilmiot). Tuntuu kyllä tosi hassulta vaikka ymmärrän yön yli nukkumisen hankalia päätöksiä tehdessä, mutta että pelaisin sulkapalloa vielä yöllä...Pitäisiköhän kokeilla? :D

Katselen itse huippusulkapalloa satunnaisesti (viimeksi All England) ja joskus on ihanaa chillata sohvalla streami pyörimässä, kun joku osaa oikeasti pelata todella hyvin. Toisinaan katson paljon liikkumista ja tekniikkaa ja toisinaan keskityn kannustamaan lempparipelaajiani Lin Dania, Viktor Axelsenia ja Tzu Yingia. Tykkään seurata pelejä enemmän livenä, koska silloin harhautukset, rullat ja muut hienoudet näkyvät videokuvaa tarkemmin ja toki tunnelma on aivan erilainen, kuin kotisohvalla. Kaiken lisäksi joidenkin streamien laatu on todella heikko, koska järjestäjät toivovat ihmisten tulevan mieluummin paikanpäälle katsomaan (esim. juuri AE). Usein kansainväliset turnaukset ovat niin kaukana, että stream on ainoa mahdollinen vaihtoehto seurata pelejä, joten hienoa että sellainenkin mahdollisuus on järjestetty. Suomen kisojen streamien laatuun on onneksi panostettu, joten kisoja on kiva seurata myös kotona.

Suomessa tällä hetkellä järjestettävä Finnish Open pelataan 20. kerran 6.-9.4.17 Vantaan Energia Areenalla ja turnaus on International Challenge -tasoinen. Aikaisempina vuosina turnauksessa on nähty entisiä ja nykyisiä huippupelaajia mm. Carolina Marin, Vladimir Malkov, Joachim Persson, Marc Zwiebler, Juliane Schenk, Emil Holst, Rajuv Ouseph, Liu Jun, Morten Frost, Chis Adcock, Christinna Pedersen, Jan O. Jorgensen, Hans-Kristian Vittinghus, Henri Hurskainen... ja tottakai meidän omat suomalaiset superhuiput, kuten Kasperi Salo, Ville Lång ja Anu Nieminen, sekä monia muita. Perheen pienimmille on myös lauantaina Minisulkkis-tapahtuma, jossa vanhemmat pääsevät seuraamaan huippusulkapalloa ilmaiseksi (info/minisulkis)! Junioripelaajille olisi muutenkin hyödyllistä nähdä, että miltä peli näyttää huipputasolla, sillä he ovat alttiita kehitysharppauksille ja Finnish Openin tunnelma voi herättää lajia kohtaa ihan uudenlaista kiinnostusta. Mikäli olet tulossa kannustusjoukkoihin niin käy täältä katsomassa aikatauluarvonnat ja kisojen traileri.

Tein lyhyen haastattelun suomalaisten kilpasulkapalloilijoiden turnausten seuraamisesta ja näyttäisi siltä, että jokaisella on hyvin erilaisia suosikkipelaajia riippuen omasta lempparipelimuodosta ja lempipelaaja näyttäisi vielä tämän lisäksi mukailevan melko vahvasti myös omaa pelityyliä! Osalla lempipelaajan valintaan saattaa vaikuttaa myös Eurooppalaisuus (Axelsen, Marin, Adcockit) aasialaisten pitkäaikaisen dominoinnin vuoksi. Osa valitsi melkein kaiken mahdollisen sulkapallokentillä voittaneen Lee Chong Wein tai vasenkätisen Lin Danin  lempipelaajan asemaan. Lähes jokainen seuraa suurimpia kansainvälisiä turnauksia ja suurin osa aikoo seurata tiiviisti myös kotimaista Finnish Openia, sekä osa haastatelluista on siellä myös itse kilpailemassa. Kilpapelaajat seuraavat huippujen peleissä lähes kaikkia osa-alueita, mitä kuvitella saattaa: syötönpalautuksia, verkkopeliä, lyöntitekniikoita, pelityylejä, taktiikkaa, nelinpelin osa-alueita, jalkatyötä, roundia ja jopa elekieltä! Pelien katsominen livenä on useiden mielestä suositumpaa, joskin streamia katsotaan myös ellei paikanpäälle ole mahdollista päästä ja toki stream tarjoaa mahdollisuuden katsoa tilanteita uudestaan ja vaikka hidastettuna. Jokatapauksessa ainakin tiede ja kilpapelaajat tuntuisivat olevan sitä mieltä, että huippusulkapalloa tarkasti seuraamalla voi kehittää omaa peliään merkittävästi.
Tässä on mun lempparipelaajat eli ylhäältä vas. Viktor Axelsen,  oik. Lin Dan, alhaalla vas. Tai Tzu Ying. Näitä pelaajia ei valitettavasti nähdä Finnish Openissa, mutta kenties siellä on joku sellainen joka on nousemassa maailman huipulle:) Ehkä joskus vielä otan ja lähden itsekin katselemaan All Englandia, jotta näkee näitä pelejä livenä.
Ylhäällä vas: nyt joutuu jättämään hyvästit hyvin palvelleelle Victor Jetspeed Ahmadille, kun menin rikkomaan yhden mailan nelinpelissä. Samalla tuli sitten uudet ihanat paidat, kengät ja kassikin tuli viimein uusittua. Edelliset kengät kestivät liiankin hyvin, koska onnistuin kuluttamaan niistä pohjan sileäksi! Ja näissä uusissa on vielä ihanan naiselliset pinkit yksityiskohdat <3 Mailoista tuo Jetspeed 12 olisi sopinut ihan superisti väritykseltään uusien paitojen kanssa, mutta nyt on pakko kääntyä kumminkin lopulta tuohon Victor Hypernano X 800 Ltd Power, koska tuo kehys tuntuu hiukan nopeammalta ja näppärämmältä käsitellä (tai sitten vaan kuvittelen) ja smashit lähtee mielstäni myös paremmin kuin noilla muilla vaihtoehdoilla.  Tosin tuolla Jetspeedillä voitettiin kultaa All Englandin mixtissä eli on varmasti viimeisen päälle hyvä maila sekin. Kokeilin myös Victor Thrusteria, jolla nykyinen maailman ykkösnainen Tai Tzu Ying pelaa, sekä Ashawaytä:)
Vas. vauhtikaksikko tiistain treeneissä ja meidät voi tavata Finnish Openissa reportterin hommissa pelaajia haastattelemassa la-su.   Oik. prodepannari Violan kinuskituorejuustolla ja on muuten ihan huikee sporttivälipala! Alhaalla on legendaarinen Kuopion Tenniskeskus sulkemisaikaan (Jossulla ja mulla vähän venähti treenit). Jos liikutte Kuopion suunnalla niin tässä on ehdottomasti kaupungin paras paikka pelata sulkista! Tulkaahan pelailemaan kaveriporukalla ja muistakaa varmistaa ennen kentälle menoa, että sauna on lämpimänä. Pelien jälkeen tässä voi sitten nautiskella palauttavan proteiinijuoman (taikka sit oluen) :D
Tässä on muutama kuva Savonlinnan Kulmasportin avajaisista tapsana. Kiitokset vauhdikkaan nelurikurssin järjestäjille ja aivan huipuille koutselle, kivaa oli :) Tsempit myös Mintulle polven kuntoutukseen ja toivottavasti nähdään pian taas pelien merkeissä.
Tässä on vielä haastattelu kokonaisuudessaan:
1. Kansainvälinen lempipelaajasi?
2. Mitä turnauksia seuraat?
3. Millaisia asioita nyt tarkkailet muiden pelissä ja mitä olet oppinut?
4. Aiotko seurata Finnish Openia?
5. Kumpi on parempi stream vai live?

Mikko Luhtaniemi
1. Tällä hetkellä mielestäni ylivoimaisesti viihdyttävintä on katsoa Indonesian Kevin Sanjaya Sukamuljon peliä. 
2. Seuraan aika laajasti kansainvälistä sulista, suomalaisten pelejä katson kun streamia on saatavilla, suuret turnaukset tulee katsottua lähes kaikki. 
3. Tällä hetkellä tuplan syötönpalautukset ja verkkopeli on työn alla, paremmilta tulee katsottua vinkkejä niihin. 
4. Kyllä varmasti tulee Finnish Open katsottua sen minkä ehtii, varsinkin Jori Simolan ja Mikko Heikkisen tuplaa odotan kovasti 
5. Kyllä live on aina ykkönen ihan kaikessa 🙂

Jori Simola
1. Helppo☝🏻LCW
2. Kyllä Super Seriesin streami pyörii himas aina ku kisa on käynnissä.
3. Parempien pelaajien pelejä tulee katteltua vähän sillä silmällä että mitä lyöntejä tulee erilaisista tilanteista ja kuinka usein samat lyönnit toistuu🤔
4. Tottakai Finnish Open seurataan☝🏻ja käydään me Hegen kanssa joku suoritus kentälläkin antamassa😀
5. Ehdottomasti live.

Juho Nokelainen
1. En kyllä keksi yhtä lempipelaajaa ylitse muiden, joten listataan sitten muutamia joiden pelityylistä pidän. Singelissä Lin Dan, Taufik Hidayat, Boonsak Ponsana ja Tai Tzu Ying. Tuplassa Kevin Sanjaya, Tony Gunawan ym. Indonesialaiset. Mixtissä Zheng Siwei, Nova Widianto ja Zhang Jun. 2. Joskus tuli katseltua vähän turhankin paljon eri kisoja ja pelejä Youtubesta, mutta nykyään seuraan pääasiassa vain isoimmat kisat (Super Series ja arvokisat). 3. Etenkin lyöntitekniikoita/lyöntejä tulee katseltua ja pelityyliä kokonaisuudessaan. Niitä on sitten pyrkinyt hahmottamaan ja soveltamaan omaan peliin. 4. Todennäköisesti tulee mattojoukoissa tänäkin vuonna oltua, joten eiköhän sitä peli tai kaksi tule katsottua. 5. Ehdottomasti livenä

Kasper Lehikoinen
1. Lin Dan
2. Seuraan aikalailla kaikkia turnauksia, mutta pääasiassa super series tason kisoja.
3. No itseasiassa en hirveästi tarkkaile muiden pelejä vaan yritän keksittyä omaan peliin mahdollisimman paljon 😂
4. Seuraan koska pelaan itse siellä 😂
5. Ja tietenkin live

Airi Mikkelä
1. Hmm en osaa sanoa! Tykkään monestakin, mutta sanotaan vaikka Ratchanok Intanon ja Nitchaon Jindapol. Niillä on jotenkin kauniit pelityylit!
2. Seuraan itse asiassa vähän kaikkia 😀 joka viikko tsekkaan tulokset kaikkialta ja isoista kisoista tottakai katselen live streamia
3. Milloin mitäkin 😀 taktisia juttuja eniten ehkä mutta toki myös jotain teknisiä
4. Aion tietysti ja pelata myös!
5. Live ehdottomasti! Ei ole mitään parempaa kuin istua hallilla ja nauttia siitä tunnelmasta. Ei se streamista ikinä samalla tavalla välity

Matti Huopalainen
1. Tanongsak Saensomboonsuk 
2. Superseries kisoja lähinnä. 
3. nelinpeli liikkuminen ja taktiikka. Olen oppinut molempia näistä. 
4. Kyllä aion 
5. Live

Johanna Kelavuori
1. Viktor axelsen 2. En oikeestaan mitään 3. En mä oikeestaa kato muitten pelejä sillä silmällä 4. Luultavasti 5. Stream

Jonne Ripatti
1. Lin Dan 
2. Lähes tulkoon kaikkia mitkä löyän streamattuina plus kaikkia suomalaispelaajien ulkomaankisoja softwaresta. 
3. Tarkkailen pelin kokonaisuutta, sekä paljon tekniikkaa ja taktiikkojen näkemystä. 
4. Totta hitossa kute joka vuos. 
5. Live on aina parempi streamiki menee koska sulis o vaa parasta.

Petri Hautala
1. Anders Antonsen
2. Fiiliksen mukaan vähän mitä sattuu
3. Enemmän elekieleen kun pelillisiin juttuihin
4. Karsintoja täytyy varmaan käydä katteleen paikan päällä!
5. Live tietysti 🙂

Sonja Lius
1. Eläkkeelle(?) jäänyt LEE Yong Dae
2. Olympialaisia ja MM - kisoja
3. Tarkkailen ammattilaisilta mihin he lyövät ja sijoittuvat, etenkin nelinpelissä. Hienoa katsottavaa. Tuntuu, että sulkapallon oppiminen jää haaveeksi, vaikea laji
4. En tänä vuonna
5. Livenä pääsee paremmin pelin tempoon mukaan, mutta streamii on kiva kelata edes takaisin, eikä tarvitse lähteä kauas kotoa, kuvanlaadussa on hieman puutetta 😕 Stream on parempi itselle.

Elina Niiranen
1. Ei kyl oo mitään lempparia. Tykkään seurata Mia Blichfeldtiä, Carolina Marinia ja Adcockeja. 
2. Seuraan MM, All Englandia, Denmark openia ja muita Euroopassa järjestettäviä kovemman tason kisoja. 
3. Viime aikoina olen tarkkaillut syöttö tilannetta ja mitä sen jälkeen tapahtuu (mihin syöttää, miten päin jalat on jnejne). Kyllä siinä oppii sitä sun tätä, kun seuraa maailman huippuja.
4. Aion seurata Finnish Openia, pelaan myöskin siellä. 
5. Live ois kiva, mut pakko tyytyy streamiin. Kiva tietty päästä näkemään livenäkin hyviä matseja, kun kisat järjestetään Suomessa

Emilia Savolainen
1. Viktor Axelsen 
2. sm-kisat (joukkue,junnut,seniori, normi), olympialaiset, vaihtelevasti muita kansainvälisiä ja Suomen 
3.nelinpelin eri osa-alueet, olen oppinut paljon talven aikana. 
4.kyllä, paikan päällä 
5. Livenä parempi katsoa 🙂

Joonas Korhonen
1. Viktor Axelsen 
2. Tuloksia kaikista kansainvälisistä kisoista, mutta videoita vain korkeimman tason kisoista 
3. Katson yleensä juttuja, joita ite parhaillaan harjottelen eli vaihtelee paljon 
4. Aion 
5. Live

Minttu Rissanen
1. Lee Chong Wei
2. Viimeisimpänä katoin YONEX All England Openia vähän sieltä täältä. 
3. Jalkatyöskentelyä, erityisesti polven linjauksia olen alkanut seurailla. Ja tässä omankin kokemuksen kautta olen oppinut tukilihasten vahvistamisen tärkeyden, jotta se polvilinja pysyisi joka tilanteessa. 😊
4. Mahdollisesti. 😊 
5. Live

iikka Heino
1. Kento Momota vaikka onkin tällä hetkellä pelikiellossa. Tykkään kyllä monesta huippupelaajasta. Kaikilta on jotain opittavaa.
2. Superserieksiä vaihtelevasti ja arvokisoja aina.
3. Raundi puolta olen katsonut paljon. Ja siitä olen eniten viime aikoina saanut irti. Tulee kyllä katsottua montaa eri asiaa usein kun katson pelejä.
4. Valitettavasti itse en pelaa liigapelien vuoksi. Tulokset tulee varmasti katsottua läpi.
5. Livenä näkee aina juttuja joita ei streamistä näe. 🙂

Iiro Nokkala
1. koo kien keat 
2. mitä milloinki sattuu olemaan 
3. pelitaktiikkaa ja eleitä kentällä 
4. kaipa sitä tulee seurattua 
5. kyllä live on paljon parempaa

Tommi Saksa
1) Ehdottamasti vasenkätinen Lin Dan. Tykkään myös Viktor Axelssenin pelistä - niin pitkä kaveri ja silti melko hyvä balanssi koko ajan. 2) Seurailen kansainvälisiä huipputurnauksia Super Series- tasoisia ja tietysti myös kotimaan huippujen edesottamuksia kansainvälisillä kentillä. 3) Varmaan viime aikoina henkimaailman juttuja. Miten pelaajat pystyvät kestämään paineita ja miten he psyykkaavat itseään hyviin suorituksiin. Toisena asiana nostaisin esiin fiksut valinnat. Varsinkin nuoria ja taitavampia pelaajia vastaan pitää pystyä pelaamaan fiksusti ja luottaa omaan tekemiseen. 4) Kyllä olen hallilla työn touhussa koko viikonlopun. Yritän ehtiä seuraamaan pelejä myös. 5) Ehdottamasti Live. Stream on kyllä hyvä lisä varsinkin, jos ei millään pääse paikan päälle.

Mika Köngäs
1. Viktor Axelsen, tyylikäs pelaaja kaikin puolin 2. Jonkun verran seuraan super serieksiä ja suomalaisten kansainvälisiä myös 3. Huippujen peleissä katson yksityiskohtia kaikissa jutuissa ja mietin mitkä ratkaisut voisivat viedä omaa peliäni eteenpäin 4. Olen itsekin mukana kisoissa 5. Livenä on tietysti parempi katsoa mutta streamit ovat nykyään hyvä tapa seurata kisoja missä vaan

Anna Paavola
1. ei ketään tiettyä lempipelaajaa tällä hetkellä 
2. seuraan pääasiassa isojen eurooppalaisten kisojen tuloksia kuten all england 
3. tarkkailen lyöntejä joita pelaaja tykkää lyödä niin pystyn omassa pelissäni ennakoimaan niitä ja rakentamaan omaa peliäni sitä kautta. omien pelien ja muiden pelejä tarkkailemalla olen oppinut paljon omasta pelityylistäni ja heikkouksistani. 
4. aijon seurata ja myös osallistua. 
5. itse pidän streamista

torstai 15. joulukuuta 2016

Miten saadaan voittajan itseluottamus?

Siinäpä kysymys, joka on itselle hyvinkin ajankohtainen...Psyykkinen valmennus on lyhyesti sanottuna urheilijan henkisten voimavarojen kehittämistä ja kilpailijaominaisuuksien vahvistamista. Väitän että näiden ominaisuuksien treenaaminen kantaa läpi koko elämän ja siksi juniorityön pitäisi olla yksi koko meidän yhteiskuntaa kannattelevista peruspilareista. Ja kun ajatellaan aikuisia pelaajia -monessako kisassa olet käynyt ilman, että kuulet jonkun sanovan ettei pää ei pysynyt taaskaan kasassa?

Olitpa sitten minkä tasoinen sulkapalloilija tahansa niin henkisellä kantilla on iso rooli, mikäli vastakkain on kaksi hyvin tasavahvaa pelaajaa. Voittaako se joka haluaa sitä enemmän vaiko se joka näyttää ottavan rennosti ja jopa liian löysästi kentällä? Miten aina samat supersankarit voittavat jatkopallojen jälkeen? Tähän kun olisi joku järkevä logiikka niin henkinen valmentautuminen olisi huomattavasti helpompaa meille insinöörimäiseen ajatteluun sortuville suomalaisille. Yleisesti ottaen Suomessahan me ollaan oikein mestareita treenaamaan itsemme huippukuntoon ja alisuoriutumaan arvokisoissa. Meiltä löytyy myös suuria juniorilupauksia useassa lajissa, jotka eivät lopulta koskaan tee kansainvälistä läpimurtoa.

Aikaisemmasta (lentopallo)elämästä minulle jäi vahvasti mieleen miten juniorivalmennuksessa kasvatettiin henkistä kyvykkyyttä muun treenaamisen ohella. Leireillä oli Tapio Korjuksen luentoa superkompensaatiosta, tietoa ravinnon, levon ja treenin pyhästä kolminaisuudesta ja ennen kaikkea avointa keskustelua, että mistä rakennuspalikoista voittaminen koostuu. Meille annettiin vinkkejä miten rentoudutaan, valmistaudutaan kisoihin ja miten henkinen tasapaino vaikuttaa mihin tahansa suoritukseen elämässä. Erityisesti mieleen jäi valmentajien (Kalle Hasan ja Martti Hiltusen) asettama tuuletuspakko eli meidän piti keksiä joku ryhmähenkeä nostattava innovatiivinen tuuletus ja tehdä se jokaisen hyvin pelatun pisteen jälkeen...🙈 Näin jälkikäteen ajatellen he osuivat asian ytimeen: miten opittaisiin nauttimaan urheilusta pilke silmäkulmassa, vaikka kyseessä olisi miten tärkeät pelit tahansa? (Lisävinkkejä: annesuoranta/Henkinen valmennus on osa huippu-urheilua) Jännä homma, että tuolloin pidin mentaalipuolta suurimpana vahvuutena ja nyt siitä ei ole kuin muisto vain. Ehkä sekin on sitten tavallaan lihas, jota pitää treenata ja ns. oppia voittamaan.

Keskustelin työfysioterapeutti ja hyvinvointivalmentaja Mari Ravattisen ja Tiina Hulkkosen kanssa huippu-urheilijan henkisestä valmentautumisesta. He kertoivat, että psyykkisiä ominaisuuksia voidaan vahvistaa siinä missä fyysisiäkin ja tämän tyyppinen valmentautuminen on kasvattamassa suosiotaan jatkuvasti. Mielen Melodiat tarjoaa urheilijoille nettivamennusta (Mielenmelodiat / Voittajan itseluottamus), joka sisältää videoita psykologi Minna Immonen ja Lauri Tähkän lukemina, sekä erilaisia ajatuksen hallinnan harjoitteita. Valmennuksessa käsittellään aiheita:

  • itseluottamuksen fysiologia - kuinka käytän kehoa työkaluna itseluottamuksen vahvistamiseksi?
  • omien ajatusten voima - kuinka voin ohjata omaa ajattelua kohti vahvempaa itseluottamusta?
  • virheisiin suhtautuminen - kuinka suhtaudun virheisiin rakentavalla tavalla?
  • mielikuvien merkitys - kuinka vahvistan itseluottamusta mielikuvaharjoittelun avulla?
  • kilpailuun valmistautuminen - kuinka saan kisoihin vahvan itseluottamuksen?

Valmennuksen normaalihinta on 79 € ja tämän blogin lukijoille 10 % alennus koodilla: EJMFEG3QV

Koodi on voimassa 12.1.2017 asti.


Pohdin psyykkisessä valmennuksessa käytettäviä menetelmiä: rentoutumista, mielikuvaharjoittelua, uutta käyttäytymistä oppivia menetelmiä, suggestiota, maagista ajattelua ja maskotteja.  Ja koetin raottaa lyhyella 4 kysymyksen haastattelulla muiden sulkapalloilijoiden niksejä psyykkiseen valmentautumiseen (jotta voin pölliä niistä parhaimmat):
  1. Paras keino rentoutua?
  2. Mitä ajattelet kentällä? 
  3. Milloin pääsit viimeksi flow-tilaan kentällä? (5 helppoa niksia flow tilan saavuttamiseksi)
  4. Mitä taikauskoisia tapoja kuuluu kisavalmistautumiseesi? (http://yle.fi/uutiset/Urheilijan taikauskoiset rituaalit osa henkistä valmistautumista)


Kasper Lehikoinen
1. Avanto, sen jälkeinen fiilis kropassa 👍👌
2. Lyödä mahdollisimman V:mäisiä lyöntejä vastustajalle ja älä hosu 😂
3. Tänään aamulla Iikka Heinoa vastaan treenipelissä parissa rallissa 😎👍
4. Mulla ei oikein ole mitään taikauskoista juttua kisavalmistautumiseen 🙈 Jokainen valmistautuminen on aina ihan vähän erilainen 😂

Jori Simola
Vähä vaikee 1-2 sanalla sanoo ni vähän venyy😀
1. Illanvietto hyvässä porukassa
2. Yritän nauttia pelistä
3. Yleensä 3.erän alussa
4. Yritän käydä ainakin kerran pelaamassa kisaviikolla (kun ei tuu joka viikko ees hallilla käytyä)
☝🏻😀saat vapaasti editoida jos saat lyhyemmin sanottua

Airi Mikkelä
1. Neulominen ja muut käsityöt, leffat ja tv-sarjat, kaverit
2. Lähinnä ajattelen taktiikkaa ja miten pelata. Analysoin aina päässäni, miten sujuu ja mitä voisi muuttaa
3. En muista. Monta hyvää peliä ja treeniä on viime aikoina ollut, mutta harvemmin se on sellaista hillitöntä flow-tilaa, kun virheitä tulee väkisinkin tässä lajissa.
4. 😀 on mulla muutama... Esimerkiksi aina ennen matsia kaksi kulausta vettä pullosta ja kisareissuilla mulla on aina mukana yksi tietty pehmolelu. Ja sitten on yksi epäonnen pompula, jota en ikinä käytä kisoissa 😀

Emilia Savolainen
1. Nukkuminen ja Netflix 2.Että jaksaa jaksaa 3.En edes muista 😂 4.joka kerta hiukset koholetille 😂

Juulia Holma
1) nukkua, rento löhöily/oleskelu yksin tai ystävän kanssa 2) tsemppaan itseäni, mutta myös moitin omista virheistä tai kehotan tekemään jotain erillain 3) tänä syksynä paras flow oli MaSu:n kisoissa syyskuussa, oma peli kulki todella hyvin ja fiilis kentällä oli rento 4) ei taida oikein olla mitään taikauskoista, mutta jos lämmittelyssä, ruokailussa tai yöunissa on ollut jotain häikkää, niin uskon sen vaikuttavan huonolla tavalla alitajunnan kautta

Jussi Isoperkkiö
1. Sauna + huurteinen 2. Voittoa. 3. Edellisessä kisaottelussa firman pikkujoulujen jälkeen. 4. Ei tietääkseni mitään?

Antton Oksanen
Ööö.. 1. Saunominen 2. Yleensä päässä soi joku ärsyttävä hittibiisiXD 3. Viimeks ku jonne on ollu kentillä 4. En keksi mitään mutta varmasti joku löytyy

Karoliie Höim
1. Hidas musiikki, paljon aikaa ja rakas ihminen vieressä. Tai koiran kanssa luonnossa. 2. Mietin mitä vastustaja tekee, mikä itselläni toimii ja mikä ei, miten voin korjata sen mikä ei toimi. Ennen jokaista rallia käsken itseni keskittymään. Mietin miljoona asiaa oikestaan. Kaikkea peliin liittyvää. Mitä paremmin pelaan sitä enemmän pystyn käsittelemään tietoa. 3. Viimeksi keskiviikkona viime viikolla. Meillä oli anun pelitreenit. Pelasimme 7ään pisteeseen eriä. Voittaja pelasi seuraavan erän yhen pisteen pidempä ja häviä yhen vähempä. Pääsin siihen asti että minun piti saada 12 ja vastustajan 4 pistettä. Treeni pakotti keskittymään jokaiseen rallin 100% 4. En ole varsinaisia taikauskoisia tapoja. Enemmän ehkä mieltymyksiä. Aloitan lämmittelyn aikaisin ei siksi että olisin fyysisesti lämmin vain koska pyrin luomaan joka kerta oman flow tilaan. Tavoittelen omaa "kuplaa" . Kerron itselleni miten haluan pelaa ja sitten joitain innostavia sanontoja. Vähän niinkuin mantraa. Ennen peli pyrin menemään ainakin vähäksi aikaan pelikenttien tasoon jotta totun siihen. Jos mahdollista katson miesten kaksinpelejä samalla. Seuraan sitä miten pallo lentää ja miten he liikkuvat jne.

Tommi Saksa
1) Sauna, Mökki, hyvä seura, liikunta, Hyvä musa, hyvä juoma
2) Yritän keskittää kaiken huomion pelaamiseen. Yksi pallo kerrallaan. Pyrin myös analysoimaan vastustajan peliä kokoajan ja miettimään miten pääsen hänen ihonsa alle.
3) Ainakin tänä syksynä parissa kisassa, mutta mieleenpainuvinta lähitulevaisuudessa on viimeksi joukkue SM-kisoissa...ja välieräpeli PuiU:n eliitissä Iikka Heinoa ja Julius Von Pfaleria vastaan
4) Ei mulla varsinaisesti mitään taikauskoisia tapoja oo. Ehkä se, että aina puuro kisa-aamuna ja lähes samanlaiset kisaeväät

Elina Niiranen 
1. Netflix ja siivoominen
2. Pelitaktiikkaa
3. Viime viikonloppuna
4. Ei kyl tuu mitää mieleen 😀 teen vaa lähes kaikki asiat aina samalla tavalla

Juho Nokelainen
1. Ruoka ja löhöily 2. Hyvin pelatessa en juuri mitään ja huonosti pelatessa vaikka mitä 3. Drive Eliitin jälkipeleis Tonia vastaan 4. Aamulla tiettyjen kappaleiden kuuntelu

iikka Heino
Moi! 1-2 sanaa... aika haastava 😀 
1. Nukkua tai vaan olla 
2. Seuraavaa palloa 
3. Dutch open eka kierros 
4. kisapaidat ja jalkatyö ennen peliä on pakollinen

Nanna Vainio
1. Shoppailu!
2. Sulkapalloa
3. Maaliskuussa Peru:ssa japanilaista vastaan.
4. En pelaa tietyssä mekossa enää kisoissa koska häviän sillä aina kolmessa erässä ☺️

Hotellielämää Jyväskylässä: Noh meni taas miten meni...jospa tuo voittajan valmennus auttaa kunhan olen kolunnut  valmennusmatskun läpi:)

Järjestimme mailapelitapahtuman yhdessä lajiliittojen ja muiden mailapelien edustajien kanssa Kuopion Tenniskeskuksella. Paikalle saatiin about 70 junioria, joten mailapeleillä on suuri potentiaali ja mahdollisuudet kasvattaa toimintaa Kuopion alueella. Tapahtuma oli sen verran onnistunut, että tarkoitus olisi pitää näitä häppeningejä jatkossakin. Kiitokset vielä mailapelikoordinaattori Maria Hokkaselle tapahtuman organisoinnista ja samoin muille seurojen ja liittojen edustajille :)
Kuvia SaSun kisoista ja ylhäällä vasemmalla jostakin Emilian sekurista alkukaudesta :)

Ja lopuksi tällainen motivaatiomietelause kaikille niille, jotka tarvitsevat tsemppiä painaa treenit kovalla temmolla läpi koko pimeän talven! Itse pohdin välillä jos epäonnistun, että miksi treenaan...vastaus on, että se on vaan niin paljon kivempaa kun lenkkeily! Tässä kuningaslajissa joutuu olemaan yhtä aikaa jäntevä, vahva, tekninen, nokkela, nopea ja hemmetin hyväkuntoinen niin mikä muu treeni olisi edes yhtä tehokasta?

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Mikä on todellisuudessa fitnessurheilua? Fitness vs. sulkapallo

Viime viikonlopun Nordic Fitness Expo on puhuttanut lehdistössä sen verran, että minunkin on pakko pohtia tätä aihetta ääneen. Erityisesti lehdistössä on noussut esiin lääkäri Pippa Laukan vahva mielipide hänen ammatin tuoman kokemuksen pohjalta (pippalaukka.fi/bikini-fitness) ja hän jopa kutsuu fitnestä nykyajan syömishäiriöksi (pippalaukka.fi/syomishairio-fitnessurheilu)! Kilpaurheilijana ymmärrän kyllä miksi laji viehättää ja itsekin olen hetken häivähdyksen verran miettinyt, että olisikohan minusta haastamaan itseäni tuolla tavalla. Fitness on muotia, se on kaunista täynnä upeita kuvia bikineissä jostain aurinkorannoilta syömässä kanaa, munanvalkuaisia ja salaattia rasioista, koska pitää meal-prepata. Siis wow!

Tykkään itsekin syödä terveellisesti, koska ruoka, harjoittelu ja lepo ovat treenaavan ihmisen pyhä kolminaisuus, joita ilman on turha haaveilla minkäänlaisesta kehityksestä. Silti kisadieetti ja käänteinen kisadieetti kuullostavat melkoiselta hullun hommalta, varsinkin jos ennen kisapäivää ei saa edes juoda vettä 24 tuntiin (iltalehti.fi/fitnessvoimailu) ja keho täytyy nälkiinnyttää, jotta lihakset saadaan esiin (se erilainen fitnessblogi/nalkiintyminen)! Toisaalta joku varmasti myös ajattelee, että on ihan sulaa hulluutta pelata kahdeksan sulkapallopeliä yhden päivän aikana ja yrittää närppiä jotain leipää ja banaania pelien välissä. Joskus on nimittäin käynyt niin, että en ole ehtinyt ruokailemaan kunnon ateriaa minkään pelien välissä tai ruoka ei ole yksinkertaisesti mennyt alas heti edellisen pelin loputtua. En voi edes kuvitella, että miten paljon fitnessurheilija joutuu selittelemään syömisiään työpaikan lounastauoilla, sillä joudun usein itsekin perustelemaan että miksi ruokavalioni ei koostu lenkkimakkaroista ja lihapiirakoista. Mielestäni terve sielu asuu terveessä ruumiissa ja tämän vuoksi myös treenaaminen on ihanaa, eikä pakonomaista.

Monet fitnessin puolestapuhujat kutsuvat sitä elämäntavaksi ja liputan itsekin terveellisen elämäntavan puolesta. Mielestäni kaikkeen hyvin fyysiseen kilpaurheiluun liittyy jonkinlainen elämäntapa, koska treenaaminen ja kisaaminen vievät paljon aikaa ja vaativat uskomatonta tahdonvoimaa juuri silloin kun kukaan ei ole katsomassa. "It matters how you train in shadows, to be able to stand in the spotlight". Mutta toisaalta fitness vaikuttaa kaikkeen mitä ihminen tekee vuorokauden aikana ja etenkin kisadieetillä näyttäisi siltä, että kisaaja ei mieti juurikaan mitään muuta kuin ruokaa, treeniä ja jaksamista. Itse ainakin palaisin nopeasti loppuun, koska elämässä on muitakin osa-alueita kuin kilpaurheilu ja syöminen. Entä miltähän jostakin teini-ikäisestä fitnessurheilijasta mahtaa tuntua kisojen jälkeinen lihominen? Itseäni kyrsis ainakin.

Tälle samalle teinille voisi tulla myös harmia myöhemmällä iällä lasten hankkimisen aikaan joko lasten saannin hankaluutena tai osteoporoosin merkeissä. Toki sitä ennen tulisi taltuttaa pitkä syömishäiriökierre ja ottaa parit piikit naamaan, koska alhainen rasvaprosentti on aiheuttanut ennenaikaisia ryppyjäkin. Eli jos olet fitnessurheilija niin vaihdappa lajia ja kokeile jotain sellaista, missä mitattavat tulokset eli pelattavat pisteet merkkaavat, eikä jonkun mielipide johon vaikuttaa Instagramin seuraajien määrä, ihomaalin laatu, kuuluisa nimi, etupose tai käden heilautus. Saat vastalahjana hypyistä ja tömähtelyistä johtuen vahvan luuston, hyvän kunnon, vahvan ja jäntevän kropan ja paljon virtaa arkielämään. Parasta lajissa on se, että siihen ei tarvita mittavaa määrää kalliita varusteita! Työmatkoilla voi pirauttaa kaverille toisella paikkakunnalla ja käydä läiskimässä paikallisen seuran vuorolla.

Käy hyvä ihminen kokeilemassa sulkapalloa! Voit huoletta mennä hallille pieruverkkareissa tai niissä vimpan päälle kuteissa, kun niillä ei ole tuloksen kanssa mitään merkitystä! Siitä huolimatta joudut treenaamaan sen miljoona tuntia ja tekemään jokaista lyöntiä yli 10 000 toistoa, jotta se menee edes vähän sinnepäin. Ja sitten jos satut loukkaantumaan niin aloitat taas alusta. Tekniikan lisäksi toki olet luonut myös kesän aikana vahvan peruskunnon, käynyt säännöllisesti puntilla, juossut rappuja, tehnyt loikkatreeniä, ketteryystreeniä, verkkotreeniä, hyökkäystä, puolustusta, pohtinut strategiaa ja katsonut maailmanluokan pelaajien pelejä hidastettuna ja nopeutettuna...hävinnyt välillä pystyyn ja lopettanut ja aloittanut taas. Ja lopulta saat palkinnoksi urheilusukat A-luokan voitosta. Noh, ehkä vähän liioittelin...

Eräässä kisassa epäonnistuin kaksinpelissä oikein viimeisen päälle ja uhosin ääneen lopettavani lajin tämän vuoden sisällä ellen opi syöttämään kaksinpelin syöttöä uudelleen (kyynärpääleikkaus aiheutti tekniikkavian ja aloitin uudelleen). Pelikaverini kysäisi minulta: "aloitatkos sinä sitten sen fitnessurheilun sulkapallon jälkeen?" Ja vastaan käsi sydämellä, että en missään nimessä aloita.


P.S. 
Tulkaa katsomaan Savon Sulan kisoja tulevana viikonloppuna Kuopion Yliopiston Studentialle! (Pelien aikataulut: badmintonfinland.tournamentsoftware.com) ja tervetuloa kokeilemaan lajia pelivuoroille: www.savonsulka.net.



Sen verran minusta löytyy kumminkin fitnessiä, että rakastan kaikkia huippuja motivaatiositaatteja, napit korvilla täysiä treenaamista ja Rocky Balboaa ;)
Kuvia tältä kaudelta:) Ylhäällä: Oulun kisojen jälkeistä fiilistelyä. Alhaalla: joku treenejä ennen otettu teinipeiliselfie ja Varkauden kisoista miesten valion finaali: Miikka Väisänen saa kovaa kyytiä Kasper Lehikoiselta. Muistakaa laittaa pelikuviin #helppolajialoittaa #savossasulkaa @sulkapalloliitto sillä Suomen Sulkapalloliitto arpoo, jonkun ihan huipun palkinnon kuun lopussa! Ja mahdollisuudet voittaa on melko suuret, koska kuvia ei ole postattu vielä kovinkaan paljoa ;)
Päivän ruokavinkki: lihaniekan makkarat, joissa on lihapitoissuus 90 %, joten rasvaakaan ei ole paljoa. Ja on muuten parempia kun fitnesstyyppien suosimat kalkkunanakit! Löytyy hyvin varustettujen kauppojen hyllyiltä: www.lihaniekka.fi

torstai 1. syyskuuta 2016

Sulkapallo - maailman hauskin aerobinen on helppo laji aloittaa!

Tunnustan rehellisesti, että aloittaessani sulkapalloharrastustani vuonna 2004 halusin ennen kaikkea pudotttaa painoa. Tämä tosin oli ulospäin näkyvin terveysongelmani, sillä kuntokin oli mitä oli ruokailutottumuksista puhumattakaan. Ja kun asiaa pohtii niin kilot ovat pienin paha liikkumattomuudesta, joka suomalaisilla johtaa usein 2-tyypin diabetekseen, osteoporoosiin tai sydän- ja verisuonitauteihin sairastumiseen. Silti lenkkeily ei motivoinut minua pätkääkään, joten koetin keksiä hauskemman tavan tehdä tehokasta aerobista treeniä. Sulkapallo ei tietenkään ratkaise kaikkia liikkumattomuuden ja terveyden laiminlyönnin ongelmia, koska meidän jokaisen pitäisi joka viikko hengästyä ja hikoilla, tehdä lihaskuntoa ja täyttää puolet lautasesta kasviksilla. How simple is that!

Aloittaminen on usein tuskallista, aivan kuin juoksisi yhden pylvään välin kerrallaan. Onneksi sulkapallo kuuluu herrasmieslajeihin, jossa pelaajiin tasosta riippumatta suhtaudutaan kannustavasti. Onhan jokainen joskus aloittanut :) Parhaimmillaan uudesta lajista muodostuu elämäntapa, joka motivoi treenaamaan omaa tasoaan jatkuvasti ylöspäin. Tällöin mukaan saattavat hivuttautua, oheistreenit terveellisine ruokavalioineen, palautumisjuomat, treeniohjelmat ja välineillä hifistely. Lajia voi onneksi kokeilla todella pienellä panostuksella, sillä usealta sulkapallohallilta voi vuokrata mailan ja kengät, sekä ostaa palloja. Eikä harrastaminenkaan vaadi mahdottomia panostuksia, koska mailan, sisäpelikenkien ja sulkapallojen lisäksi tarvitaan pelikaveri ja koulun sali tai sulkapallohalli. Seuraan liittyminen tekee pelikavereiden, välineiden ja pallojen hankkimisesta helpompaa, mahdollistaa kisoihin ilmoittautumisen (jokaisen kilpailijan on kuuluttava seuraan), sekä tarjoaa pelivuoroja ja valmennusta. 

Haastattelin Savon Sulkaan UT-Sulkkiksesta siirtynyttä harrastepelaaja Riina Eklöviä:
1. Milloin aloitit pelaamisen?
Ollessani 5. luokalla UT-Sulkkikseen kuuluva talonmies alkoi vetämään sulisvuoroa koulun tiloissa ja  silloin liityin seuraan, sekä osallistuin lähialueen kisoihin.

2. Mikä sulkapallossa viehättää?
Monipuolisuus. On otettava huomioon monta asiaa pärjätäkseen ja aina löytyy parannettavaa. Lajiin ei vain pysty kyllästymään! Sulkis on kivaa pelasi sitä sitten tosissaan tai höntsäillen. Itse sovellun paremmin yksilö- kuin joukkulajeihin, vaikka nautin sekanelinpelin peluusta ehkä jopa enemmän kuin kaksinpelistä.

3. Millä varusteilla pelaat ja jouduitko hankkimaan uusia varusteita?
Tällä hetkellä pelaan Yonexin mailalla ja kengillä. Aluksi käytin yleissisäpelikenkiä, mutta pelin laatu  ja turvallisuus nousevat, kun satsaa lajikohtaisiin varusteisiin.

4. Mikä on ollut hankalaa / helppoa?
Kymmenen vuoden tauko valmennuksesta ja vähäinen pelaaminen näkyivät ja tauon aikana tarttuneista pelitavoista on ollut hankalaa päästä eroon. Muutettuani Kuopioon liityin Savon Sulkaan ja nyt olen lähinnä pelannut miesten kanssa, mikä on vaatinut itseltä uusia ulottuvuuksia. Pelitaidot ovat kehittyneet ja olen paikannut taidon puutetta peliin kuulumattomilla syöksyillä, koska en osaa antaa periksi. Koen olevani hyvä nopeissa palloissa ja sen vuoksi sekanelinpeli sopii minulle, varsinkin kun pääsee pelaamaan etukentällä.

5. Millaista tukea toivoisit seuraltasi?
Hiljaittain paikkakunnalle muuttaneena lähes kaikki tuntemani kuopiolaiset koostuvat Savon Sulan treenikavereista. Luin kesällä kauppatieteen pääsykokeisiin ja välillä oli kiva päästä tuulettumaan ja urheilemaan. Pojat tsemppasivat luku-urakassa ja uutena ryhmään tuleminen on ollut helppoa, kun on tuntunut kuuluvansa porukkaan alusta saakka.

6. Onko sinulla tavoitteita sulkapallon suhteen?
Sulkapallo on ykkösharrastukseni ja tulevien opiskeluiden ja töiden antaessa myöten myös kisaaminen olisi piristävää. Tosin siihen on tällä hetkellä pieni kynnys, sillä jokaisesta kisasta on lähtenyt mitali kotiin, eikä putkea haluaisi katkaista ;) Toivottavasti löytäisin SaSusta parin sekaneluriin, jotta tämä mitaliputki jatkuisi.

Kuten Riina kertoi, sulkapallo on helppo laji aloittaa ja seuraan liittymällä liityt samalla myös koko Suomen kattavaan sulkapalloperheeseen. Pelikassi on helppoa napata mukaan työ- ja opiskelureissuille ja käydä läiskimässä paikallisessa seurassa. Vierailevat tähdet ovat aina tervetulleita myös SaSuun. Siispä haastan kaikki sulkapalloilijat promoamaan tätä meidän rakasta lajia ja postaamaan kuvan Instagramiin, jossa näkyvät käyttämäsi pelivälineet ja vaatteet.  Käytäthän hästägejä: #helppolajialoittaa #savossasulkaa @sulkapalloliitto
Riina ennen treenejä #helppolajialoittaa #sulkapallo #savossasulkaa @sulkapalloliitto
Postaa itsestäni kuva pelivälineissä Instagramiin ja Facebookin profiilikuvaksi promotaksesi tätä meidän upeaa lajia! Voit käyttää hästägejä: #sulkapallo #helppolajialoittaa #savossasulkaa @sulkapalloliitto






perjantai 10. kesäkuuta 2016

Ravinnon merkitys palautumisen ja hyvinvoinnin kannalta

Ah nyt pitäisi olla vihdoin se aika vuodesta, jolloin voi nauttia koko talven kovasta treenistä, vetästä biksut päälle ja nauttia auringosta rannalla...NOT! Hitsi kun nää kelit lämpenisi, että tarkenisi pelata edes sukat jalassa beachiä! Nyt on hyvä aika pitää pieni palauttelutauko ja ottaa aikalisä omasta lajista.Tosin osa laittaa kesäisin mailakassin narikkaan vähän turhankin pitkäksi aikaa ja sitten on hankaluuksia hioa tekniikkaa kuntoon syksyllä. Eli nyt hoidetaan talven vammat kuntoon ja kävin juuri 1,5 tunnin hieronnassa. Hieroja totesi, ettei ole vielä uransa aikana nähnyt näin jumissa olevia pakaralihaksia. Voin siis todeta, että aikaisemmassa postauksessa näyttämäni aktivointitreenit ovat purreet ja pakara on kentällä kovassa käytössä :D

Sulkapalloon hurahtamisen jälkeen olen huomannut, että ravinnolla on valtavan suuri merkitys niin painonhallinnassa kuin kisojen onnistumisessa. Eihän autoakaan voida tankata väärällä polttoaineella! Silti seuroissa ja valmennusporukoissa keskustellaan liian vähän niin junioreiden kuin muiden kilpapelaajienkin kanssa, että mitä urheilijan ravinto on ja oletetaan että jokainen hoitaa omat ruokailunsa parhaaksi näkemällään tavalla. Suomen urheilufoorumin sport.fi mukaan ruoka on yksi urheilijan kolmesta peruspilarista (harjoittelu, lepo ja ravinto), joista ravinnossa urheilijoilla on eniten parantamisen varaa! Myös Helsingin Sanomat kirjoitti, että ruokavalio on suomalaisten suurin terveysuhka ja siinä on meillä kaikilla parannettavaa. Ruokailut tulisivat myös ajoittaa oikein, jotta palautuminen tehostuisi ja fyysinen kehitys olisi mahdollista. Ruoan lisäksi urheilijan tulee huolehtia riittävästä nesteytyksestä eli 2 litraa nestettä joka päivä plus 1-1,5 litraa jokaista harjoittelutuntia kohden. Tässä minulla on itselläni hyvin paljon parannettavaa :(

Sen sijaan perusruokavalioni näyttää jotakuinkin siltä, miltä pitääkin (jos pieniä lipsumisia ei lasketa).

Aamupala
kahvi
puuro, marjoja tai hedelmä, raejuustoa tai kananmuna (tai)
rahka, marjoja tai hedelmä, kaurahiutaleita (tai)
proteiinipannaria (tai)
ruisleipäviipale + rasva, leikkeleet, kurkku ja kananmuna

Välipala
kahvi ja hedelmä

Lounas
kasviksia ja/tai salaattia
kana/kala/liha

Välipala
kahvi ja hedelmä

Päivällinen
kasviksia ja/tai salaattia
kana/kala/liha (tai)
munakas: 1 muna, 3 valkuaista, kalkkunaleikettä / kalkkunanakkeja, kirsikkatomaatteja, tuorejuustoa, rucolaa, ruususuolaa ja mustapippuria
Joku hiilari esim. tumma pasta, real-leipä tai peruna

Iltapala
tuorehedelmäsalaattia + raejuustoa (tai)
proteiinipannaria (tai)
ruisleipää + rasva, leikkeleet, kurkku ja kananmuna (tai)
rahkaa ja marjoja tai hedelmä (tai)
smoothie (rahka tai jogurtti, hedelmiä, marjoja, avocadoa, lehtikaalia tms. mitä nyt löytyy)

Näiden lisäksi juon treenien jälkeen palautumisjuoman, koska usein en ehdi ruokailemaan puolen tunnin sisällä harjoituksen päätyttyä. Saatan myös vaihtaa päivällisen ja iltapalan paikkaa treenien ajankohdan mukaan ja lisätä hiilarien määrää jos on pitkäkestoista treeniä luvassa.  Palautuminen on ajoittain silti haastavaa, vaikka syön riittävästi ja pyrin ajoittamaan sen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja todellakin syön riittävästi :D
Suurin osa ihmisistä väittää syövänsä terveellisesti, mutta kuinka moni meistä voi sanoa käsi sydämellä syövänsä kasviksia puolet lautasesta ja puoli kiloa joka päivä?
Ruokakolmiossa on yllättävää, että miten paljon suositellaan syömään erilaisia viljoja. Itse en pysty syömään noin suurta osaa viljoja, koska vatsani reagoi niihin epämieluisalla tavalla ja treenaaminen ei ole sitten yhtään niin kivaa.
Tein pienellä lettupannulla banaanilettuja ohjeella: 1 banaani, 1, kokonainen kananmuna, 3 valkuaista, kaurahiutaleita, ruususuolaa ja koristelin letut mansikoilla ja mansikkarahkalla. Nam!
Jokseenkin on havaittavissa, että olen innostunut tulevasta mansikkakaudesta...ja tässä on mansikoita,  maitoa ja kaurahiutaleita. Sekaan voisi heittää myös macajauhetta ja Chia-siemeniä. Tässä niitä ei nyt ole, koska unohdin ottaa ne mökille mukaan :D
Mausteiset lihapullat tomaattikastikkeessa. Ainekset: 2 kananmunaa, 2 valkuaista, pari pakettia kana tai naudan jauhelihaa, mausteita ja tomaattikastiketta
Proteiinipannari: 1 banaani, 1 kananmuna, 3 valkuaista, kaurahiutaleita, kookosöljyä paistamiseen. Sekoitetaan kaikki ja paistetaan pannulla molemmin puolin. Päällä on tällä kertaa Fitfarmilta tilattua kaloritonta suklaakastiketta.
Tulinen tortillapizza itsetehdystä tomaattikastikkeesta kanajauhelihalla
Munakas: 1 kokonainen muna, 3 valkuaista, tuorejuustoa, suolaa, pippuria, kirsikkatomaatteja, rucolaa


Kiireessä palaverien keskelllä tai koulussa on joskus ihan "pakko" herkutella. Tää Naxin valkosuklainen proteiinipatukka on aivan helmi!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Vinkkejä palautumiseen...sekä vähä leireilyä ja pakaralihaksen aktivointia

Keskellä kisakautta palautuminen kisoista ja treeneistä nousee yllättävän suureen rooliin lajissa kehittymisessä, koska yleensä ne pärjäävät parhaiten jotka pystyvät treenaamaan enemmän tai omaavat paremman turnauskestävyyden. Hyvin palautumiseen panostavilla on myös vähemmän loukkaantumisia, koska esimerkiksi polvikipu saattaa johtua jumiutuneesta reisilihaksesta joka pakottaa polven virheasentoon pelatessa.

Ruoka
Ruokavalio ja syömisen ajoitus ovat avainasemassa palautumisessa ja treenin jälkeen puolen tunnin kuluessa pitäisi syödä pitkäkestoisia hiilareita ja proteiinia. Kestävyystreenin jälkeen hiilihydraatti-/proteiinisuhde voi olla 5:1 tai 4:1 ja voimatreenin 3:1 tai 2:1. Itse nautin usein pienen määrän palautumisjuomaa heti treenin jälkeen ja syön päivällisen melko myöhään johtuen treenien myöhäisestä ajankohdasta. Ruokavalioon tulisi lisätä tulehdusta lievittävistä ruoka-aineita kuten pinaatti, pähkinät, omega-3, mustikka, lehtikaali, ananas, greippi

Uni
Uni on paras keino palautua treenistä ja harvalle ammattiurheilijalle riittävät normaalit 7-8 tunnin unet. Turnauksen jälkeen saatan itsekin nukkua helposti 10 tuntia, jos se vain on mahdollista. Palautuminen tapahtuu REM-unessa ja alkoholi estää tähän unitilaan pääsemisen lähes kokonaan, jolloin palautuminen heikentyy huomattavasti. Tästä syystä alkoholia tulisi nauttia vain vähän kerrallaan ja harvoin.

Kylmä suihku
Jotkut maratoonarit ottava jopa jääkylpyjä ja uivat avannossa, mutta itse tyydyn kylmään suihkuun. Kylmä vähentää lihasturvotusta ja olo on kuin uudestisyntynyt. Kompressiosukat myös vähentävät lihasturvotusta ja sen vuoksi pidän sukkia aina pitkän turnauksen ajan, jotta jalat pysyisivät mahdollisimman freesinä. 

Hieronta ja venyttely
En voisi elää ilman putkirullaa, sillä se auttaa suurimpaan hätään kun lihakset huutavat hoosiannaa. Venyttelen myös aina käydessäni saunassa tai telkkaria katsoessani illalla. Heti treenin jälkeen ei kannata tehdä pitkiä venytyksiä ja ennen peliä en usein venyttele ollenkaan, vaan panostan lämmittelyyn.

Välipäivät ja kehon kuunteleminen
Omaa kroppaa pitäisi osata kuunnella, sillä useilla urheilijoilla on tapana pitää treeniaikatauluista kiinni vaikka keho kertoisi muuta. Jos treeni ei maistu ja fiilis kallistuu koko kropan yleisväsymyksen puolelle niin tuolloin kannattaa pitää 1-2 välipäivää, sillä lyhytkestoinenkin ylikunto heikentää urheilusuorituksia merkittävästi, eikä kehitystä tapahdu.

Linkit:
www.sport.fi

Jossun ja minun polviteippaukset KouSSin kisoissa. Kinesioteippauksesta on ollut meille molemmille merkittävästi apua, mutta järkevintähän olisi selvittää että mistä nämä meidän kivut johtuvat, eikä vain paikata tätä hetkellistä kipua buranalla ja teipillä... Muutoin leikkauspöytä taas kutsuu hetken päästä :(
Savon Sulan iltaleirin ohjelma viime kuulta. Oli kyllä antoisa leiri ja saimme tekniikkavinkkien ja treeniohjeiden myötä kaikki uutta intoa harjoitteluun. Kiitokset vielä kerran Antti Rajasärkälle mahtavasta leiristä!
Iso kuva: alkulämmittelyä ja pakaralihaksen aktivointiharjoituksia. Oik.ylhäällä: Antti kertoo nelinpelin taktiikasta ja pelaajien sijoittumisesta kentälle hyökkäystilanteessa. Kesk. Mikko Hassinen virnuilee jotain. Vas.alhaalla: meidän superlupaus Johanna Kelavuori jonka kausi on mennyt todella hienosti. Oik. alhaalla: pohditaan mailaotteen vaihtoa verkkotaposta takakentän puolustukseen.
Antin tekemä polvianalyysi kertoo, että polvi-varvas -linja on hienosti suorassa, mutta lantio antaa periksi hypätessä ja alas tultaessa. Minun tulee jatkossa panostaa pakaralihaksen aktivointiharjoitteisiin, josta saan apua myös salitreenien tuntumiseen paremmin pakaralihaksessa ja jossakin vaiheessa voin sitten vähentää teippien käyttämistä. Alhaalla on vielä videoklippi, että miten lantio antaa periksi.


Vas.ylhäällä Karhun putkirulla isoilla nystyröillä, jota ilman en voisi enää elää, sekä tasapainotyyny pakaralihasharjoitteisiin. Muut kuvat: tasapainotyynyllä tehtäviä harjoitteita. Olen ottanut tavaksi tehdä muutama tasajalkakyykky, sekä yhden jalan kyykyt niin että toinen jalka viedään eteen, sivulle ja taakse molemmilla jaloilla. 
Uusin Victorin peliasu on nyt lyhyet shortsit ja pinkki paita, johon sopivat kivasti Zeropointin kompressiosäärystimet.