Loukkaantuminen aurinkorannalla...ja kokemuksia sulkapallokentälle palaamisesta

(Juttu julkaistu myös Sulkapallolehdessä 2/2015. Kannattaa lukea myös muut mielenkiintoiset artikkelit.)

Juuri ennen Thaimaan reissua Miikka veti meille hyökkäys - puolustus -teemaiset treenit ja niistä jäi erityisesti mieleen harjoite, jossa yksi smashaa ja kaksi puolustaa minne vaan etukentälle. Treenit olivat kohtuullisen kovat taas fyysisesti jäi niistä jäi sellainen fiilis, että odottakaapa kun tulen reissusta takas niin treenataan vielä kovempaa. Tällä hetkellä tekisin aika paljon että pääsisin taas pelaamaan tai lenkille, kunhan saisi vain juosta ja hengästyä.

Eli muuten ihanasti sujunut Thaimaan matka sai melkoisen käänteen kun olimme eräänä iltana lenkillä hiljaisella Koh Jum -saarella kilometrien pituisella hiekkarannalla. Pysähdyimme välillä snorklaamaan ja päivän mittaan päädyimme muutaman kilometrin päähän majapaikastamme. Tulomatkalla pysähdyimme hetkeksi katselemaan apinoita ja menetimme ajan tajun katsellessa noita pieniä luonnon ihmeitä.  Niimpä aurinko laski ja rannalle tuli lähes säkkipimeää. Kärsimättömänä ihmisenä sain kuningasidean hölkätä rantaa pitkin ja muutaman hölkkäaskeleen jälkeen vasen jalkani iskeytyi kovalla voimalla kiveen. Kipu oli aivan järkyttävä ja tiesin heti että jokin ei ollut kohdallaan, mutta kuvittelin että varvas vain meni sijoiltaan. Seuraavaksi köröttelimme hiekkatietä tuk-tukin kyydissä ladon näköiseen terveyskeskukseen, jossa paikallinen lääkäri sitoi varpaan liimasiteellä kiinni toiseen varpaaseen. Parin rantapäivän jälkeen palasin Suomeen ja röntgen-kuvista selvisi, että varvas on katkennut keskimmäisen nivelen kohdalta ja taittunut kokonaan vasemmalle, jippii... Minulle muotoiltiin lasta ja ensimmäiset pari viikkoa pitäisi pystyä pitämään jalkaa täysin paikallaan, mikä on minulle kyllä suuren suuri haaste. Googlaamalla selvitin, että toipumisaika olisi about 1-4 viikkoa. Tosin lääkäri ei valitettavasti vaikuttanut noin optimistiselta kohdallani ja sanoi, että näin aluksi pidetään jalkaa täysin liikkumatta pari viikkoa ”katsellaan sitten vaikka uusia kuvia”. Tässä tietoa alaraajamurtumien paranemisesta: Terveyskirjasto - alaraajamurtumat.

Loukkaantuminen on ottanut päähän, mutta en ole onneksi joutunut lopettamaan treenaamista aivan kokonaan. Tosin lääkäri kielsi minulta kaiken mahdollisen jalkaa rasittavan toiminnon kuten uimisen, koska siinä varpaat joutuvat töihin jonkin verran...olen kuulemma myös niin tohelo, että luultavasti loukkaisin itseni liukkaalla lattialla konkoillessani vieläkin pahemmin :D Okei hän saattaa olla aivan oikeassa. Sen sijaan lääkäri suositteli salitreeniä ja kieltämättä olen pystynyt treenaamaan lähes kaikkia lihaksia (paitsi pohkeita) joten toivossa on hyvä elää, etten olisi täysin rapakunnossa sulkapallokentille palatessani:) Yläkroppaa olen pystynyt treenaamaan aivan normaalisti, mutta jalkatreeni on vaatinut jonkin verran luovuutta ja jalkaterän kääntelyä. Kotijoukkojen lisäksi olen saanut paljon tukea Fressin henkilökunnalta erilaisten liikkeiden suunnittelussa ja ilman kätevää parkkipaikkaa olisin joutunut könkkäsemään salille jostakin kaukaa, jolloin oikea polveni olisi nykyisestä kävelytyylistäni johtuen kuormittunut vieläkin enemmän. Infrapunasauna on myös tuntunut entistä tarpeellisemmalta, koska se lisää kalorien kulutusta ja nopeuttaa treenistä palautumista.

Haastattelin seuraavilla kysymyksillä Noora Aholaa ja Miikka Väisästä, jotka ovat käyneet läpi loukkaantumisen haasteita: 1. Miten loukkaannuit? 2. Miten kuntoutit itseäsi? 3. Millaisia tukijoukkoja tarvitsit kuntoutuksen aikana? 4. Mikä on tilanteesi vamman suhteen tällä hetkellä? 5. Mitä loukkaantuminen on opettanut sinulle?

Miikka Väisänen / Savon Sulka

1. Olkapää sanoi lopullisesti sopimuksen irti 2010 SM-kisoissa. Siinä oli jo aikaisemmin oireita, mutta särkylääkkeillä mentiin mikä oli todella tyhmää näin jälkikäteen ajatellen.

2. Yritin fysioterapiaa kuminauhan ja pienten punttien kanssa, mutta olkapää ei vaan tullut sillä kuntoon. Lopulta menin tammikuussa 2011 tähystysleikkaukseen, josta viimein tuntui olevan apua.

3. Minnan tuki on ollut iso koko tänä aikana, sekä samoin fysioterapeutin. Sanoisin silti, että suurin tekijä oli oma valtava halu palata pelikentälle.

4. Olkapään kunto on suhteellisen hyvä tällä hetkellä, mutta välillä vanha vaiva muistuttaa olemassaolollaan. Tuolloin teen kuminauhajumppaa ja pidän hieman taukoa sulkapallon pelaamiseen ja se on riittänyt tähän mennessä.

5. Opin että särkylääke ei ole todellakaan se paras ratkaisu, että pystyy pelaamaan. Jos on kipuja, niin täytyy pitää taukoa pelaamisesta ja selvittää syy kipuun, sillä muutoin voi päätyä leikkauspöydälle. Tärkein ennaltaehkäisevä asia on hyvä lämmittely ja huoltavat treenit, joista ei saisi missään nimessä luistaa.

Noora Ahola / ÖIF

1. Oikeasta polvesta meni eturistiside lokakuussa 2011 Danish Junior Cupissa ja vasemmalle kävi samankaltaisesti marraskuussa 2012 Jyväskylän Tähtikisoissa. Molemmat polvet leikattiin.

2. Leikkauksien jälkeen aloitettiin kuntoutus, jossa aluksi liikutettiin jalkaa ylös-alas selinmakuulla, seisottiin yhdellä jalalla jne. Kävelyn opettelun jälkeen siirryttiin hyppyihin, sivulaukkaan ja juoksuun, jonka jälkeen siirryttiin pelikentälle opettelemaan jalkatyötä. Jalkoihin piti saada lisää voimaa, joten polvijumpat ja kuntosaliharjoittelu olivat isoimmassa roolissa.

3. Vanhemmat ja erityisesti isi, joka oli alusta asti mukana leikkauspöydän ääreltä fyssarikäynteihin. Hän jaksoi tukea ja lohduttaa, sekä valoi minuun uskoa että vielä pelaan jonakin päivänä, kuten oikea sulkapalloilija. Joskus tarvitsin myös toppuuttelua, etten innostuisi ja sattuisi vahinkoja. Minulla on ollut maailman paras fysioterapeutti, joka on saanut polveni kolmen vuoden aikana hajoamispisteestä täysin toimiviksi. Hän joutui myös pudottamaan minut useasti maan pinnalle, etten lähtisi kentälle liian varhain. Valmentajat Kapu ja Antti jaksoivat uskoa minuun ja keksiä mulle omat vemppakenttätreenit, sekä muistuttaa miten pääsen takaisin kentälle. Kiitokset myös Antille kirjanpidosta, sekä testien pitämisestä.

4. Polvet ovat edelleen yhtenä kappaleena ja pystyn tekemään samat treenit kuin muutkin. Treenimäärät on saatu nousuun ja en tarvitse polvitukea enää edes henkiseksi tueksi.

5. Tärkeintä on nauttia pelaamisesta, vaikka ei aina ihan kulkisikaan. Kun joutuu vuosiksi kentän laidalle niin se pistää asioita tärkeysjärjestykseen.

Huh näiden kertomusten perusteella en aio enää valittaa, etten pääse pelaamaan vaan taistella pää pystyssä kentälle palaamisen eteen. Myönnän, että olen tarvinnut paljon toppuuttelua ja tulen sitä tarvitsemaan, joten myös suuri kiitos kaikille kannustusjoukoille. Teitä tarvitaan. Tässä voimabiisi kaikille loukkaantumisen kokeneille taistelijoille, jotka eivät anna periksi ja luovu unelmistaan: Elastinen - Eteen ja ylös

Vas. Miikka Väisänen, joka on kärsinyt sulkapalloilijalle tyypillisestä olkapäävammasta. Oik. Noora Ahola, joka on käynyt polvileikkauksen jälkeen läpi vaativan kuntutusjakson.

Varpaan murtumisen jälkeen olen treenannut paljon enemmän jalkoja kuin aikaisemmin, koska ne eivät ole olleet enää jumissa kovasta sulkapallotreenistä. Kuvassa treenaan peppua Lippumäen Fressillä taljalla, mutta olen hyödyntänyt myös nilkkapainoja, steppilautaa ja kuntosalilaitteita. Viime aikoina, jopa jalkaprässi on alkanut luonnistua kunhan löytää ensin hyvän asennon vasemmalle jalalle...

Pari viikkoa lusittu jalka paketissa. Vasemman jalan nimetön varvas kääntyi ulospäin ja lähes poikki. Muita kuvia en kehtaa laittaa jos joku on herkempi...

Hiukeat biitsit kieltämättä päiväsaikaan ja ihana reissu muutoin...Illalla laskuveden aikaan kivet ja korallit tulevat esiin ja yksi niistä sattui valitettavasti minun tielle.